Alonia Shampoon tarina

Alonia Eco Hair Theapy tarina alkaa, kun me Alonia-kampaajat Emma ja Laura opiskelimme ekokampaajiksi. Emman ajatuksissa ekokampaajakoulutus oli pyörinyt vuosia, se odotti oikeaa aikaa kunnes Laurakin kiinnostui. Saimme koulussa lopputyön aiheeksi 'tuotteen valmistus myyntiin', joka tuntui aluksi vieraalta, mutta lämmin opettajamme luotsasi meidät työn kanssa, oikeastaan tähän pisteeseen asti.

Luokkakaverit huomasivat, että olimme luoneet Alonia-shampoolle brändin työn sivussa ja vakuuttivat että se pitäisi toteuttaa. Neljä vuotta myöhemmin, loppusyksystä 2022, saimme ensimmäiset omat shampoomme kampaamon ovelle Aloniaan. Luonnollisesti shampoon nimeksi tuli Alonia. Alonia Eco Hair Therapy tuli sopivimmaksi palloteltuamme vaihtoehtoja graafikon kanssa. Tässä esiintyisi ekologisuus, hiukset ja aromaterapiasta juonnettu lisämauste itse lisättävistä tuoksuista.

Kun on tehnyt pienyrittäjänä lähes koko työuransa, muokkaantuu ajatusmaailma niin, että yleensä kaikki tehdään itse ja talkooporukalla, mutta ennen kaikkea kaiken voi tehdä itse. Shampoota voi hyvin keitellä kampaamon pienessä takatilassa liedellä ja kemiaa ehtii opiskella värien vaikutusajalla. Jossain vaiheessa, kun konsepti alkoi muotoutumaan päätimme etsiä ihan oikean kemistin, joka tekisi meille toivomamme mukaan oman sarjan hiustenhoitotuotteita. Löysimme raaka-aine kemistin, joka innostui ajatuksistamme. Sen jälkeen olemme olleet kiitollisina asiantuntijoiden ympäröimänä ja saaneet ihmiset uskomaan meihin.

Alonia Eco Hair Therapy sarja on tehty ajatuksesta tehdä jotakin hyvää. Tehdä jotakin eettistä, jotakin mikä tuntuu oikealta ja hyvältä. Meille oli hyvin tärkeää saada lahjoitusyhteistyö John Nurmisen Säätiön kanssa, näin voimme osaltamme kertoa edelleen Itämeren kunnosta ja mitä sen eteen lahjoituksilla tehdään. Yhteinen tekeminen yhdistää ja saa hyvän mielen. Alonia-tuotteiden kertoma vastuullisuus kehottaa meitä löytämään vastuullisuuden itsestämme ja mahdollisuuden vaikuttaa. Meille on erittäin tärkeää, että tuotteemme ovat 100% luonnosta ja ne eivät rasita pohjavesiä tai veden puhdistusta synteetittömyydellään. Koko tuotteen tuotantoketju tukee ajatusta puhtaammasta ja rehellisemmästä tulevaisuudesta.

Pienenä, erittäin pienenä, yrittäjänä on haasteellista löytää pakkauksia, joita tilataan kymmenien tuhansien kappaleiden sijaan maksimissaan tuhat kerrallaan. Pakkaukset olivatkin ensimmäinen suurempi haaste pienelle start-up yrittäjälle. Alamme hyvin ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan autotalliyrittämisestä. Istuimme teamsissa ja meetsissä minnepäin maailmaa kulloinkin, koska näkyi ruudussa toinen puoliksi, koska kummatkin puoliksi. Halusimme kummatkin ymmärtää miten asiat toimivat ja yrittää ymmärtää miten Eurooppaan keskustellaan täyttöpusseista ja ennekaikkea koneista, jotka niitä täyttävät.

Teimme itse verkkokaupan, hiustestin ja nettisivut. Se on opettanut operoimaan sivuja ja seuraamaan statistiikkaa, joka on ollut hyvä taito. Olemme jo tulleet aika kauas mukavuusalueelta, mutta prosessin kaikki vaiheet kiinnostaa yhä. Myös ajatus osan työn ulkoistamisesta tuntuu järkevältä ja luonnolliselta aivan ihanien yhteistyökumppaneiden kanssa. Me tosiaan saamme itse päättää yrityksemme toisiamme ja luontoa kunnioittavan tasa-arvoisen kulttuurin sekä kumppanit, joiden kanssa voimme saavuttaa terveellisen ja turvallisen maapallon!

Odotamme suurilta yrityksiltä mullistavaa biohajoavaa pulloa, toivotaan että sellainen olisi saatavilla tulevaisuudessa yhä useammalle, pienillekin alkumatkasta. Toivomme, että ekologinen ajattelu tulisi normiksi ja ymmärrys luonnon monimuotoisuudesta kasvaisi. Voimme ottaa luonnosta, mutta vain sen verran kuin tarvitsemme, kunpa emme ottaisi liikaa.

<3

Emma ja Laura